Kampauksia ja leikkauksia


Syyskuu ja lokakuu on taas ollut todella kiireistä aikaa. Aikaiset herätykset ja myöhäiset kotiintuloajat. Tämä on tarkoittanut sitä etten ole ehtinyt kirjoittaa blogiani ollenkaan! Nyt kumminkin perjantaina on koulusta etätehtävä päivä, joten vihdoin löysin aikaa blogin kirjoittamiseen, sitten taas matka käy työn pariin! 

Koulussa olemme edenneet nopeaa tahtia. Asiakaspalvelussa olen tehnyt paljon leikkauksia sekä syvähoitoja.

Tasausleikkausta












Harjoitussalin puolella






Meillä oli myös kaksi koetta, plastisesta föönikampauksesta ja kampauksista sekä painetuista laineista.

Föönikampauksen aloitin pesemällä kampauspään shampoolla sekä hoitoaineella. Kampauspää pestään varoisesti ettei hius takkuunnu. Sen jälkeen otetaan kaksipuolinen luurankoharja käyttöön. Aloitetaan föönillä harjan kanssa takaosasta alaspäin. Takaraivon kohtaa aletaan nostamaan harjalla tyveä ylöspäin, jotta hiuksista tulisi neliön muotoinen. Sen jälkeen föönillä käydään läpi sileästi pääli osa hiuksista. Etuosassa taas föönataan kohottaen tyveä. Sivuosat föönataan ylöspäin sileäksi. Täytyy muistaa yhdistää sivuosat yläosan kanssa, jotta siihen tulisi kulmat neliön muodon perusteella. Viimeistellään kammalla ja lakalla.

Kampauskokeessa olisi pitänyt kampauspää ensin pestä myös shampoolla sekä hoitoaineella, mutta ajasta riippuen en tehnyt sitä joka vaikutti lopputulokseen. Kampauksessa arvioitiin kampauksen muotoa, pintaa ja suuntaa. Harjasin aluksi hiukset. Aloitin sivujakauksella tehden isommalle aueelle oikealle hollantilaisen letin. Kiersin letin takaosaa kohti vasemmalle, kiertäen takaisin alapuolelle oikealle. Takaosaan tein sileän nutturan, kahdeksikon muotoisesti. Jätin nutturan sileäksi, jotta tulisi erinlaisia pintoja ja suuntia kampaukseen. vasemmalle sivulle tein vielä kaksi nyöritystä jotka kiinnittyivät ison hollantilaisen letin alle.

Kampauksesta tuli hieno, mutta pinnasta ei tullut sileä, vaikka kuinka yritin sitä lakalla ja kammalla viimeistellä. Opettajan mukaan se johtui juuri siitä, ettei kampauspäätä oltu pesty.

Painetutlaineet ei ollut mikään helpoin kampaus harjoitusvaiheessa. Oli todella vaikea hahmottaa mihin suuntaan laine asettuu ja miten pinnit kiinnitetään. Vaikka tutkin netistä videoita ja luin kirjasta teoriaa, ei käytännössä se ollut niin helppoa. Kokeen aikana luulin, että olisin vihdoin ymmärtänyt miten se laineet mmuodostuu, mutta silti kokeen arvotelussa oli kuulemma suunta virheitä. Ehkä soveltavassa vaiheessa kampauksissa oppisin paremmin suuntien merkityksen laineissa.

Kokeet menivät suhteellisen hyvin vaikka kokeet teinkin kipeänä. Valitettavasti en muistanut ottaa kuvia kokeiden tuloksista.


- Iida-Maria

Kommentit

Suositut tekstit