Kampauksien soveltava vaihe

Tällä viikolla koulussa on alkanut kampauksien soveltava vaihe!  Aloitimme työt harjoitellen erilaisia sormikiharoita sekä miesten laineiden tekoa kammalla sekä föönillä. Miesten kampaus ei ole vielä valmis joten siitä myöhemmin kuvia. Tässä näkyy kampaus sormikiharoilla. Painettujen laineiden jälkeen olen yrittänyt petrata teoriaan jotta todella ymmärrän mitä olen tekemässä. Aikani meni enemmän siihen mihin suuntaan kiharat taipuvat, mihin suuntaan kierrän kiharan, suunta pinnille, sekä yleinen suunta koko päässä. Sääntöjä oli niin monta, että keskityin enemminkin näiden ohjeiden mukaiseen tekoon, kuin siisteyteen. 




Tänään harjoittelimme pystynutturan tekemistä eli niin sanottu banaaninuttura. Mielestäni tämä meni hyvin, sain pinnasta yllättävän siistiä miettien sitä, että hiukset olivat todella sähköiset! Tehdessäni työtä, huomasin että jakaus on väärässä kohdassa. Sain sen piilotettua aika hyvin, mutta vielä olisin voinut hio'a hiusten pinnan jotta työstä olisi tullut tasaisempi.

Unohdin ottaa aivan alusta kuvan, mutta aluksi suoristin hiukset. Olisi voinut käyttää rullia myös pohjan tekoon, mutta koin suoristamisen nopeammaksi. Tämän jälkeen jaoin hiukset osioihin ja aloitin tupeeraamaan hiuksia. 





Tämän jälkeen hiukset kiinnitetään kaikki vasemmalle puolelle. Kuten kuvassa näkyy, hiukset kiinnitetään pinneillä ristiin, jotta pysyisivät todella hiuksessa kiinni. Sitten kiepaistaan hiukset pikku hiljaa keskelle päin, tarkistaen välillä, että pinta on siisti. 






Viimeistellään lakalla, suihkuttaen hiusten kasvusuuntaan päin ja käyttäen kättä silottamaan pinnan.


- Iida-Maria

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit